Lumi peittää Posion maastot keskimäärin loka-marraskuun vaihteesta toukokuun puoleenväliin, mikä mahdollistaa talviset olosuhteet parhaimmillaan jopa 200 päivänä vuodesta. Kotivaaran, Kirintövaaran, Karintunturin sekä Posionjärven hiihtomaastot tarjoavat murtomaahiihtoon erinomaiset mahdollisuudet sekä kuntoliikkujille että aktiiviurheilijoille.

Kevättalvella parhaimman hiihtosesongin aikana hoidettujen latujen määrä kasvaa noin 70 kilometriin, kun järvien jäillä kiertävät aurinkoiset kevätladut avataan. Valaistuja latuja on noin 23 km. Latuvalaistus on päällä kello 21:00 asti.

Talven huurteisiksi koristamalle Karitunturille vie elämyksellinen erämaalatu.

 

LatuVaikeusasteTiedustelutKuvaus
Kotivaaran latu (5 km)keskivaikea040 801 2270Osittain valaistu kuntolatu, jolle voi lähteä hiihtomaan pysäköintialueelta Pentik-mäen läheltä tai Posion urheilukentältä. Reitti kulkee Pentik-mäen kautta Kotivaaraan ja takaisin urheilukentälle. Kotivaaran reitti sopii vaativalle kuntohiihtäjälle jyrkkien mäkiosuuksiensa vuoksi.
Pentik-mäki – Kirintövaara latu (13 km edestakaisin)helppo040 801 2270Kotivaaran ladulta, Pentik-mäen ja kuplahallin alueen välimaastosta, lähtee edestakainen valaistu kuntoratalatu Kirintövaaraan. Reitti sopii hyvin kuntohiihtäjän harjoituspaikaksi ja maasto on pääosin tasaista. Latu yhdistyy Kirintövaaran päässä Himmerkin lomakeskukseen vievään yhdyslatuun.
Kirintövaaran ladut (kuntolatu 3 km + kilpalatu 2 km)vaikea040 801 2270Valaistu kuntoratalatu ja valaisematon kilpalatu. Kirintövaara sopii kilpahiihtäjän harjoittelumaastoksi. Lähtöpiste laskettelukeskuksen parkkipaikalla.
Kirintövaara – Himmerki yhdyslatu (8 km edestakaisin)helppo040 801 2270Reitti sopii hyvin kuntohiihtäjän harjoituspaikaksi. Latu lähtee Kirintövaarasta kohti Himmerkin lomakeskusta alittaen matkalla Kuusamontien. Kirintövaarassa auton voi jättää laskettelukeskuksen parkkipaikalle.
Karitunturin erämaalatu (15 km edestakaisin)keskivaikea040 801 2270Latua avataan ainakin hiihtolomien ja pääsiäisen aikaan. Latu lähtee Pentik-mäki – Kirintövaaran valaistulta ladulta läheltä Kirintövaaraa. Tämä hiihtolatu sopii vaativalle kuntohiihtäjälle.
Posionjärven aurinkolatu (10 km)helppoOlavi Mourujärvi 0400 199033Latu avataan yleensä keväällä talkoovoimin. Tällä ladulla myös koirien ulkoiluttaminen on sallittua. Posionjärven aurinkoladulle on yhteys muilta laduilta hiihtomaan pysäköintialueen luona Pentik-mäen lähellä.
Turjanvaaran aurinkolatu (10 km)keskivaikea040 801 2270Latua avataan ainakin hiihtolomien ja pääsiäisen aikaan. Latu lähtee Pentik-mäki – Kirintövaaran ladulta ja kiertää Turjanvaaran kautta Lomakeskus Himmerkiin (ja edelleen Kirintövaaraan). Ladun voi kiertää ympyräreittinä, jolloin matkaa tulee yhteensä vajaa 20 km.
Riisitunturin monitoimireittikeskivaikea-vaikeaLauri Sassali 040 718 7287Riisitunturin monitoimireitti on noin 20 kilometriä ja sen lähtö- ja päätepiste on Riisitunturin kansallispuiston pysäköintipaikalla. Reitti on osittain ympyräreitti.

Pysäköintialueelta monitoimireitti kulkee Riisitunturin autiotuvalle ja siitä Soilun laavulle. Autiotuvalle on matkaa 2 kilometriä ja Soilun laavulle 4 kilometriä. Soilun laavulta reitti laskee jyrkästi kohti Rinnesuota, josta lähtee etelään Riisisuon kautta Uudenlammen laavulle. Tämä osuus on ympyräreitti. Uudenlammen laavulle matkaa on 8 kilometriä. Uudenlammen laavulta reitti lähtee luoteeseen kohti Kolmiloukkosta, josta se jatkuu Nuolivaaran kiertäen kohti Soilunsuota. Soilunsuolta reitti jatkuu kohti Rinnesuota, josta reitti menee samaa reittiä Soilun laavun ja autiotuvan kautta pysäköintialueelle. Reitillä ei mene hiihtouraa ja se on tarkoitettu myös fatbike-fillaristeille ja lumikenkäilijöille.
Livohkan ladut (20 km)helppoLomakeskus Livohka 010 7703 720Livohkan hiihtoladut kulkevat upeissa Livojärven ja Hirsiniemen maisemissa. Matkan varrella on myös useita laavuja. Latu avataan yleensä kevättalvella, tarkemmat tiedustelut suoraan Lomakeskus Livohkasta. Latukartan löydät tämän sivun alalaidasta Lisätietoja-kohdan alta. Lähtöpiste: Kaarelantie 23, 97900 Posio.
Kirintövaaran monitoimireittikeskivaikeaAntti Häkämies 041 4579467Kirintövaaran monitoimireitti on noin 7 kilometriä pitkä. Reitti kulkee Kirintövaaran huipun, laskettelurinteen, mökkikylän ja hiihtolatujen lomassa. Lähtöpaikkoja teiden varsilta on useita.
Reitti on noin 1,2m leveä ja sitä kunnostetaan moottorikelkalla talkoovoimin.

Reitillä ei mene hiihtouraa ja se on tarkoitettu myös fatbike-fillaristeille ja lumikenkäilijöille.

Lisätietoja

Vuokraa sukset

Lomakeskus Himmerki, 15€/vrk

Himmerki 8,
97900 Posio
+358 440 352 602
info@himmerki.com

Posion hiihtoladut retkikartalla

Klikkaa tästä.

Reaaliaikainen latukartta netissä

Klikkaa tästä.

Latukartat

SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS

Talvi

Huskysafari

Talvi

Jääkiipeily

Talvi

Laskettelurinteet

Talvi

Porosafari

Talvi

Talviretkeily