”Mikäli et muista tulevaa sukunimeäsi, toistan osan siitä… Pentik…”
Näillä sanoilla Pentikäinen Topi lähestyi kirjeitse tulevaa puolisoaan, kuusankoskelaista askartelunohjaaja Anu Pasia kesäkuussa 1965. Nuoren parin suhde vakiintui nopeasti, sillä jo neljän kuukauden kuluttua ensi tapaamisensa jälkeen Anu ja Topi tanssivat häitään Siilinjärvellä marraskuussa 1965. Anu vaihtoi nimensä miehensä sukunimeen Pentikäinen. Tämän jälkeen Anu vietti kiireistä elämää vaimona, kotiäitinä ja taitelijana. Nahka ja savi ovat olleet Anulle rakkaita materiaaleja.
”Sormet aina savessa tai maalissa – mieli jo seuraavassa luovassa projektissa.”
Anu alkoi haluta pois tutuista maisemista. Hän halusi katkosta, etäisyyttä, uusia ulottuvuuksia ja mahdollisuuden levätä. Kaksi lasta, aviomies, luovuus ja vähitellen kasvanut esinetuotanto ottivat veronsa. Tuolloin Pentikäisillä oli haaveena päästä asumaan luonnon keskelle Lapin maisemiin, ja Topi alkoi lähetellä hakupapereita liikunnanohjaajaksi Kuusamoon, Ristijärvelle, Simoon ja Posiolle. Topille tipahti virkaan hyväksymiskirje Posion postileimalla varustettuna ja Pentikäiset muuttivat kesällä 1969. Posiolla, kuten monessa muussakin pohjoisen pitäjässä, oli alkanut valtaisa muuttoliike Ruotsiin ja etelään. Pentikäiset saapuivat tyytyväisinä ja Anu viihtyi uudella paikkakunnalla heti.
Anu ei kuitenkaan kauaa pysynyt paikoillaan, vaan hän jatkoi entistä elämäntahtiaan – äitinä, keramiikan, kuvaamataidon ja kotitalouden ohjaajana kouluissa ja taiteilijana uudessa kotipaikassaan. Koska oikeaan työateljeehen ei ollut varaa, Pentikäisten lastenhuone toimi Anun keramiikkapajana. Posiolle muuttanut Anu alkoi tehdä paikallisia matkamuistotavaroita milloin missäkin omakotitalon huoneessa. Äidin energia ja luomisvoima suuntautui vähitellen muodostuvan Pentik-tuotenimen kehittämiseen, joka vei kaiken puhdin ja valveillaoloajan. Anun harrastuksesta tuli ”vahingossa” ammatti.
”Piru kun ei pääse edes saunaan, sekin on savivarastona!” Topin tuumailua tavaroista.
Vahingon myötä Anu päätti 1970-luvun alussa tehdä todellisesti keramiikka- ja nahkaharrastuksestaan ammatin. Ensimmäisiä Pentikin tuotteita olivat keraamiset poronkuukynttilät ja kaamoskivet sekä muutamat nahkatuotteet. Vuonna 1971 perustettiin virallisesti kommandiittiyhtiö Anu Pentikäinen, johon muutoin niin kovaääninen aviomies Topi tuli äänettömäksi yhtiömieheksi. Keramiikkapuoli alkoi huutamaan lisää tekijöitä – yritys kasvoi nopeasti, ja palikat henkilökohtaisessa elämässä olivat välillä hukassa. Yhtiön ensimmäisiltä työntekijöiltäkin kysyttiin pitkää pinnaa, koska Pentikäiset eivät oikein itsekään tienneet, mitä he haluavat ja mitä tekevät. Luovuus ja suuret inspiraatiot pitivät pariskunnan sisukkaasti voimissaan. Keramiikkapaja ja keramiikkatehdas, Pentik-mäki, alkoivat hahmottua ja valmistua vuonna 1972–1973. Yhtiö laajeni voimakkaasti 1980-luvulla. Avain menestykseen oli keskittyminen ydinosaamiseen eli perinteistä muotoa uudistavan keramiikan valmistukseen.
Kuinka noin kaukana, oikeastaan Ei-missään, voi syntyä mitään? Suurin osa posiolaisista piti alkuun Anun ajatuksia yhtiöstä aivan mahdottomina. Muuta ei kai voinut odottaakaan vanhoillisessa, muutoksia vieroksuvassa maalaisseudun henkisessä ympäristössä. Silti kaikki kyläläiset tuntuivat salaa ihailevan Anua, vaikka tietysti hieman kadehtien. Ensimmäisten pienten läpimurtojen jälkeen kyläyhteisö ryhtyi seuraamaan entistä tarkemmin Anun ja Topin toimintaa. Uteliasuus levisi niin muualle Suomea kuin ulkomaillekin.
Nykyään Anu Pentik tunnetaan posiolaisena muotoilijana ja taidekeramiikkayrityksen Pentik Oy:n perustajana, taiteellisena johtajana ja suunnittelijana. Pentikin tuotanto on jokapäiväiseen käyttöön tarkoitettua keramiikkaa, jonka taiteelliset vaikutteet löytyvät luonnosta. Tämän päivän Pentik on sisustusmyymäläketju, jolla on noin 80 myymälää Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä sekä maailman pohjoisin keramiikkatehdas Posiolla. Työtä tehdään urakan ja innostuksen huumassa vielä tänäkin päivänä.
”Savi ei irtoa käsistä ennen kuolemaa. Kaiken muun voi joutua luovuttamaan pois, mutta savikimpaleen kera hän aikoo täältä lähteä, mutta vasta hyvin vanhana ja saven hiomana.”
Anulla ja Topilla on kummallakin oma tarinansa Pentik-nimen synnystä. Topin tarina on romanttinen: ihastunut nuori mies alkoi turhautua, kun ei saanut kaunista ja eloisaa Anua puhelimella kiinni keuhkoparantolasta, jossa tämä oli töissä askartelunohjaajana. Niinpä Topi kirjoitti runomittaisen kirjeen, jossa aneli Anua ottamaan yhteyttä. Hän päätti kirjeen kohtalokkaaseen vihjeeseen: ”Mikäli et muista tulevaa sukunimeäsi, toistan osan siitä… Pentik…” Anulla puolestaan on tarinasta käytännöllisempi näkökulma. Yritystoimintansa alkuaikoina hän turhautui kirjoittamaan pitkää sukunimeä laskuihin ja sopimuksiin – Pentikäinen kun ei tahtonut mahtua sille varattuun tilaan. Näin ollen Anu alkoi lyhentää sukunimensä muotoon Pentik. Näin nimi Pentik syntyi ikään kuin vahingossa, tai ainakin hyvän sattuman siivellä. Pentikistä tuli käsite ja käypä nimi, joka Anun osalta kulkee rinnan varsinaisen sukunimen kanssa. Nimi oli tarpeen, sillä Posion savi ja nahka Ky olisi herättänyt tuskin muuta kuin kohteliasta sääliä asiakkaissa. Pentik jäi elämään taiteilijanimenä, tuotemerkkinä ja yrityksen nimenä. Tänä päivänä sekä Anu ja Topi että heidän perheensä ovat tyytyväisiä, että sukunimeä ei vaihdettu Pentikiksi. Näin perheellä on säilynyt oma identiteetti yrityksestä irrallaan.
”Samoilin kauniilla jäkälämättäillä ja viheltelin tyytyväisyydestä, kun olin onnistunut järjestämään itselleni omaa aikaa kiireisen työsyksyn keskellä. Siinä hetkessä, kirkkaassa syysauringossa punikkitatteja bongaillessani olin täydellisen onnellinen.”
Lähteet:
Parkkinen, M. 2006. Anu Pentik – Saven sytyttämä. Keuruu: Otava.
Pentik, A. & Pentikäinen, V. 2015. Yhdessä – Me olemme Pentik. Pentik Oy.
Sainio, P. 1987. Pentik – Satumainen tarina. Arktis Oy.
