”Mistä päin Suomea löytäisin halvimman hehtaarin? Samantekevää millaista maata, joutomaata tai kitumaata, kunhan olisi omaa. Rakennusoikeutta en edes halua.”
Helsingin Sanomien toimittaja Ilkka Malmberg osti kesällä 1997 posiolaiselta Kauko Aholalta Muikkuahon tilasta hehtaarin määräalan 1500 markalla. Määräala sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä Posion keskustasta pohjoiseen, puolen kilometrin päässä Maaninkavaarantiestä. Malmberg alkoi kirjoittaa Helsingin Sanomien sunnuntailiitteeseen kolumneja liittyen Posioon ja Sunnutai-hehtaariksi nimetyn maapalasen omistamiseen.
”Minulle, kaupunkilaiselle, maanomistaminen oli uusi ja huimaava ajatus. Se olisi minun maatani. Minä sen isäntä.”
Kolumneista ja niiden liittyvistä uusista jutuista koostuva Hehtaari-kirja julkaistiin vuonna 2012. ”Hehtaari on kunnianosoitus Lapin ja muiden syrjäseutujen ihmisille, hiljaiselle enemmistölle, jonka Helsinki-keskeinen Suomi usein unohtaa”, lausui Lapin Kansan opintovapaalla ollut päätoimittaja Antti Kokkonen kirja-arviossaan.
Miten Malmberg sitten päätyi Posiolle? Hän meni Uudenmaan maanmittaustoimistoon Itä-Pasilaan selvittääkseen, mistä Suomesta saisi hehtaarin maata halvimmalla. Kauppahintarekisteri osoitti, että alhaisinta keskihintaa oli maksettu Lapin läänissä. Soittamalla Lapin maanmittaustoimistoon Rovaniemelle Malmberg sai edelleen selville, että Lapin halvin hehtaarihinta sinä vuonna oli maksettu Posiolla Muikkuaho-nimisestä tilasta: 347 markkaa. Malmberg otti yhteyttä Muikkuahon ostaneeseen Kauko Aholaan, ja miehet sopivat alustavat kaupat jo puhelimessa. Toimittaja matkusti Posiolle ensimmäistä kertaa katsomaan maaplänttiä.
”Siellä se oli, Kaukon Hotelli Posion ravintolassa ostama maaläntti. Hän ei ollut itse käynyt siellä. Näytti ryteiköltä.”
Hehtaarin maasto on kallioista suosaareketta, avosuota ja puronvarsikorpea. Hehtaarin lounaispään läpi virtaa Muikkulamminpuro, jonka varresta niitettiin aikanaan rehua Naumanniemen karjalle. Maa-ala kaksinkertaistui, kun Malmberg sai vaimoltaan toisen hehtaarin 50-vuotislahjaksi vuonna 2004.
”Oli merkkipäivä. Vaimo ojensi paperirullan, joka oli solmittu lahjanarulla. Se oli tuttu kartta. Vanhan Sunnuntai-hehtaarin kylkeen oli piirretty toinen samanlainen. Minulla oli nyt kaksi hehtaaria.”
Alun perin Malmbergilla ei ollut tarkoituksena rakentaa hehtaarin palaselle mitään. Tutuksi tullut lähinaapurien perikunta halusi kuitenkin 2000-luvulla lahjoittaa noin 25 neliömetrin kokoisen kämpän Malmbergeille. Syksyyn 2012 mennessä hehtaarille oli valmistunut myös liiteri ja huussi.
”Olin ollut typertynyt Bettyn lasten lahjasta. Syntymämökki, isän rakentama Pikkukämppä, minulle, helsinkiläispellelle. Moista kunnianosoitusta en osannut odottaa, mutta samalla arvelutti. En ollut ollenkaan ajatellut rakentamista.”
Juttusarja Suomen halvimmasta hehtaarista Posiolla jatkui 19 vuotta. Toimittaja palkittiin vuoden posiolaisena vuonna 2010, koska hän teki pitkällä työllään Posiota tunnetuksi. Vuodesta 1979 lähtien toimittajana työskennellyt Malmberg on saanut myös Bonnierin suuren journalistipalkinnon, Suomen kulttuurirahaston suurpalkinnon ja Valtion tiedonjulkistamispalkinnon ”syvällisestä, ajatuksia herättävästi ja ihmisläheisestä journalismista, jota hän on harjoittanut omaperäisellä ja elävällä kirjoitustyylillä”.
Malmberg kuoli kotonaan Helsingissä varhain aamulla 3. joulukuuta 2016.
”Minua ei haitannut kuulua sukupolveni kohorttiin. Meidän kohortti on vähän niin kuin vanha kuusimetsä, synkkä ja varjoinen, se haisee vähän happamalta. Me huojumme jäykkinä tuulessa, hyvin pidättäytyväisesti. Pysymme pystyssä, kun pysymme yhdessä, juuret tarraavat maahan kuin suuret kynnet. Mutta kun yksi kaatuu, kaatuu kohta toinenkin. Ja se on komeaa jälkeä, kun kuusi jäykkänä kaatuu, mukana nousee maata helkkarinmoinen kakku.”
Lähteet:
Taikamaan Tarinat -hankkeessa kerättyjä tarinoita
Sitaatit: Malmberg, I. 2012. Hehtaari – 160 x 62,5 metrin tirkistysaukko maailmaan. Helsingin Sanomat / HS Kirjat.