fbpx

Posion kunnan elinkeinotoimen Antti raportoi vaaroilta! Tällä kertaa pohditaan metsähiihdon turvallisuutta ”Kuinka vaaroilla pysyy turvassa? Kerron aina jollekin mistä lähden, minne menen ja milloin tulen takaisin. Jos jotain tapahtuu, en joudu odottamaan pitkään, että joku tulee perään.⠀ Minulla on aina mukana puukko, tulitikut ja kompassi. Navigoin puhelimen karttasovelluksella. Tarkastan varmuuden vuoksi aina etukäteen mihin suuntaan lähden, jos minun pitää päästä lähimmälle tielle kompassin avulla. Nuotion tekoa on hyvä harjoitella silloin tällöin.⠀ ⠀ Tärkeämpää kuin lämpimänä pysyminen on se, ettei tule liian kuuma. Villaisilla paidoilla pärjää kuivana muutamasta asteesta kahteenkymmeneen pakkasasteeseen. Kävin Karkuvaaralla ja Turjavaaralla. Karkuvaaralta avautui hieno näkymä tutulle Matalavaaralle ja vielä käymättömille Karituntureille.”