fbpx

”Monesti olen ajatuksissani palannut hiihtomatkaani siellä Koillismaalla. Sen miellyttävät muistot ja matkan suoma virkistys antavat voimia. Teille henkilökohtaisesti ja kauttanne Posion kunnan johtomiehille esitän parhaat kiitokseni kaikesta vieraanvaraisuudesta, joka matkani kuluessa tuli puoleltanne osakseni. Parhain terveisin Urho Kekkonen” Näin kuvaili tasavallan presidentti Urho Kekkonen kirjeessä, joka oli osoitettu Posion kunnanvaltuuston puheenjohtaja Martti Kiviselle.

Kekkosen seurue hiihti matkallaan Ranualta Lohen talosta Pudasjärven Sarajärven ja Kouvan kautta Löytövaaraan, Sirniöön ja edelleen Kuusamoon. Posiolle Kekkosen seurue saapui pitkäperjantaina 4. huhtikuuta 1958. Koska Kekkosen saapuessa oli pitkäperjantai eli vapaapäivä, muutamia koulupoikia saattoi lähteä päivällä Anetjärveltä Kouvan suuntaan Kekkosta vastaan. He kohtasivat ensin ryhmän rajamiehiä, joiden tehtävänä oli laittaa maastoon taukopaikka ja nuotio. Oli kova tuuli, eikä ympärillä harvassa korpipuustossa näkynyt keloja tai tervaskantoja poltettavaksi. Neljätoistavuotias Teuvo Tuomivaara totesi isänsä neuvoneen: ”Tuulella tuohesta, sateella tervasesta.” Teuvo kävi hakemassa tuohia. Rajamiehet olivat kiitollisia. Tulipuiksi kerättiin kuivia oksia ja istuinalustaksi kuusenhavuja.

Lipputanko kasvavasta kuusesta

Kekkosen hiihtoseurueen vierailua varten Kynsivaaran eteläpuolella olevan Niemivaaran savottapirtille piti järjestää lipputanko. Talvella ainoa keino oli kuoria sitä varten pystypuu. Metsätyömiehistä Matti Saarijärvi suostui lipputangon tekoon. Saarijärvi kiipesi pirtin konttoripäädyn luona olevaan sopivan kokoiseen kuuseen. Hän katkaisi ja kuori latvan, löi rautanauloista lippunarulle juoksutuslenkit ja pujotti narun niihin. Hän eteni hitaasti alaspäin ja karsi ja kuori puun samalla kokonaan. Jalat tukeutuivat oksiin, ja hevosen valjaista lainattu remmi esti putoamisen.

Kekkonen saapuu Löytövaaraan

Kun seurue saapui, adjutantti otti Kekkosen päästä lakin, kuivasi kaljun pyyhkeellä ja laittoi tilalle kuivan lakin.

Kekkonen huomasi Teuvon rinnassa kultaisen hiihtomerkin ja kysyi, kuinka paljon olet hiihtänyt.

– Tuhat kahdeksansataa kilometriä, Teuvo vastasi.

– Sinähän olet hiihtänyt todella paljon, Kekkonen ihmetteli.

– Tarkoitus olisi hiihtää yli kaksi tuhatta, Teuvo sanoi.

Seurue jatkoi matkaa Löytövaaraan. Kekkonen oli kovakuntoinen mies, joka näillä retkillä määräsi tahdin. Oulun läänin maaherra Kalle Määttä väsähti, ja loppumatkalla rajamiehet vetivät häntä peräkkäin pujotetuilla suksisauvoilla. Se oli pojista hyvin erikoinen näky.

Ensimmäinen etappi oli Saralan veljen pojanpojan isännöimä Löytövaaran talo, jossa seurue nautti kahvit. Tarjoilua suunnittelemaan ja valmistamaan oli hankittu sukulaisnainen Aila Tyni, joka opiskeli kotitalousopettajaksi. Sirniön koululaiset olivat pohjustaneet ladun Löytövaaran ja Sirniön välille, ja Sirniön edusmiehiä hiihti seuruetta vastaan Löytövaaraan. Sirniössä oltiin perillä illansuussa.

Tarina kertoo, että Sirniön koulun pihalla oli runsaasti yleisöä presidenttiä katsomassa. Posion nimismies Jalmari Näsi tarkkaili tilannetta asuinrakennuksen portailta virkapuvussaan. Kekkosta tuli pihalla puhuttelemaan vanha mies, jolla oli sarkatakki, pussihousut, kumiteräsaappaat ja karvalakki. Kansanmiehen asu oli vastakohta Kekkosen anorakille, hiihtohousuille ja monoille. Puhuttelija oli anetjärveläinen Matti Mulari. Hän kysyi, minkä takia jauhojen hinta oli noussut niin kovasti. Kekkosen kerrotaan lohduttaneen sanomalla, että kyllä jauhot sinun iäksesi riittävät.

Kekkonen ruokaili, saunoi ja yöpyi kylän koululla. Juhlapäivällisen valmistivat jatkokoulun keittokurssilaiset. Yksi heistä on muistellut, että alkuruokana oli pasteijoita lihaliemen kera, pääruokana lohta, poronpaistia ja perunoita sekä jälkiruokana appelsiiniriisihyytelöä.

”Pitkäperjantain iltana klo 17.30 saapui presidentti Sirniön koululle, jonka pihalla maanviljelijä Einari Sirniö lausui hänet kyläkunnan puolesta tervetulleeksi. Kahvin jälkeen käytiin saunassa. Päivällisten aikana Posion valtuuston puheenjohtaja Martti Kivinen esitti Posion kunnan tervehdyksen ja jätti presidentille kirjallisena Posion kunnan esittelyn. Posion edustajina olivat lisäksi paikalla kunnanjohtaja Mikko Honkonen ja maanvilj. Jalmari Raistakka. Taivalkosken kunnan puolesta olivat tässä tilaisuudessa läsnä op. Paldanius, maanvilj. Matti Ylisirniö ja kirvesmies U. Tauriainen. Lisäksi olivat läsnä Taivalkosken nimismies Martti Moisala ja Posion nimismies Jalmari Näsi. Yövyttyään Sirniön kansakoululla jatkoi presidentti hiihtomatkaansa lauantaiaamuna klo 8.30.” Koillissanomat uutisoi aiheesta 8.4.1958.

Lähteet:

Taikamaan Tarinat -hankkeessa kerättyjä tarinoita