Alko lanseeraa 90-vuotisjuhlan kunniaksi oman alkoholittoman ja vegaanisen kuohujuoman, jonka on valmistanut posiolainen pientuottaja Korpihilla. 543210-kuohujuoma saa nimensä Alkon avajaispäivästä. Ensimmäinen myymälä avattiin 5.4.1932 kello 10.
“Ensimmäisten Alkojen ainoa alkoholiton tuote oli paperipussi. Nyt alkoholittomia juomia on jo 280 ja niiden myynti volyymissä ylittää siiderin myynnin”, Alkon tiedotteessa kerrotaan.
Alkon palvelu- ja tuotekouluttaja Anri Lindströmin mukaan lähijuomat ja paikallisuus ovat alkoholittomien ohella yksi selkeä trendi. Näin Korpihilla oli luonnollinen valinta juhlajuoman tekijäksi.
Ritva Korpihillan perustama Korpihillan kartano sijaitsee Posiolla Tolvan kylässä aivan Riisituntuin kansallispuiston läheisyydessä. Kartanolla sijaitsee vanhan ajan tunnelmaa henkivä kahvila ja herkkupuoti. Juomat tuotekehitetään pääsääntöisesti Posiolla, mutta varsinainen pullottaminen tapahtuu Louella Tervolassa.
Korpihilla tunnetaan erityisesti Kuohuva Kuusenkerkkä-juomasta ja muista pohjoisen luonnon makuja hyödyntävistä artesaanituotteista. Kuusenkerkkäjuoma valittiin Suomen parhaaksi juomaksi vuonna 2005.
“Olemme valmistaneet alkoholittomia juhlajuomia jo vuodesta 2004 alkaen, joten nykytrendi ei ole meille uutta vaan pitkän ajan oma valinta”, Ritva Korpihilla kertoo.
Uusi kuohujuoma on väriltään vaaleanpunainen ja sen makuna ovat karpalo ja maarianheinä. Alkon sivuilla sitä kuvaillaan makean hapokkaaksi, raikkaaksi ja hennon mausteiseksi.
“Inspiraation lähteenä uuteen juhlajuomaan ovat olleet Riisitunturin ja Kätkävaaran revontulet, lappilaiset perinteet kuten karpaloiden poimintaretket suolle ja maarianheinän historiallinen käyttö pyhänä yrttinä”, Ritva Korpihilla kuvailee.
Yhteistyö Alkon kanssa ei ole Korpihillalle uutta, sillä vuonna 2018 Korpihilla oli mukana Alkon valtakunnallisessa joulukampanjassa, jossa kuvattiin video Riisitunturin maisemissa ja Korpihillan kartanolla.
Lisätietoja: Ritva Korpihilla, ritva.kokko@korpihilla.fi, 0400 901 910.