Arktisen keramiikkakeskuksen järjestämä symposiumi kutsuu koolle keramiikkataiteilijoita eri puolilta maailmaa.

Keväällä ammattikorkeakouluni sähköpostiin tuli sykähdyttävä viesti: Arktinen keramiikkakeskus Posiolla haki kesäharjoittelijaa symposiumiinsa. Tamperelaistuneena taivalkoskelaisena tiesin paikan ja sen konseptin Koillissanomissa olleiden artikkeleiden perusteella, joten vastasin viestiin välittömästi siinä toivossa, että juuri minut valittaisiin pestiin. Onneksi näin kävi, sillä viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet huikeat.

Arktisen keramiikkakeskuksen järjestämä symposiumi kutsuu koolle keramiikkataiteilijoita eri puolilta maailmaa. Tällä kertaa mukana on uransa alkuvaiheessa olevia keraamikkoja Koreasta, Japanista ja Kiinasta sekä urallaan jo pidemmälle ehtineitä mestareita Koreasta, Taiwanista, Yhdysvalloista ja Suomesta. Symposiumin tärkeintä antia onkin itse keramiikan tekemisen lisäksi kollegoihin tutustuminen sekä keramiikan tekemistä ja taidetta käsittelevät keskustelut, joita käydään paitsi ohjelmaan kuuluvien luento- ja keskustelutuntien aikana, myös päivittäisissä teeseremoniahetkissä yhteisen pöydän ääreen rauhoittuessa.

Aamusta iltaan jatkuvaa studiotyöskentelyä rytmittävät Posion luonto- ja kulttuurikohteisiin tehdyt vierailut. Aiemmista symposiumeista saatujen kokemusten perusteella Posion luonto onkin yksi Arktisen keramiikkakeskuksen suurimmista valteista. Taiwanissa Tainanin yliopistossa opettava professori Ching-Yuan Chang on käynyt symposiumissa jo useamman kerran nimenomaan rauhallisen ympäristön ja luonnon takia – hyvänä kakkosena tulevat symposiumissa tavatut ihmiset. Trooppisella saarella asuvasta Suomen leuto kesä tuntuu elähdyttävältä. Myös ensi kertaa paikalla olevat nuoret taiteilijat tuntuvat nauttivan luonnosta ja sen tarjoamista elämyksistä. He ovat käyneet vapaa-ajallaan muun muassa poimimassa hilloja, kalastamassa ja soutelemassa järvellä.

Kirikeskuksessa vietetyt viikot ovat olleet hieno kokemus itsellenikin, vaikka pohjoinen luonto onkin minulle entuudestaan tuttu. Vierailut Riisitunturille ja Timisjärvelle olivat elämyksiä, joihin palaan varmasti ajatuksissani vielä usein. Eikä studion sijainti Kirijärven rannallakaan ole hullumpi. Työntäyteisten päivien jälkeen on ihanaa päästä karistamaan savipöly rantasaunan löylyissä ja vilvoitella laiturilla järvenselkää katsellen. Pienen alkuarastelun jälkeen kansainvälisestä joukosta löytyi myös muita innokkaita saunojia, jotka suorastaan kilpailevat siitä, kuka ehtii hakea saunan avaimen ja pääsee vastaamaan lämmittämisestä ja löylyjen heittämisestä.

Viimeiset kaksi viikkoa ovat kuluneet joutuin, ja odotan innolla jäljellä olevan viikon tuomia seikkailuja. Toivon, että tämä ei jää viimeiseksi kokemuksekseni ACC:n ja Hotelli Kirikeskuksen henkilökunnan vieraanvaraisuudesta vaan pääsen nauttimaan heidän seurastaan Posion upeissa maisemissa vielä myöhemminkin.

SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS

Lomavinkit

Kuuluisa hehtaari

Lomavinkit

Näe revontulia

Lomavinkit

Posion ruska

Lomavinkit

Riisitunturi

Lomavinkit

Posion talvi